26.7.2013

Oman maan satoa osa 2




Eilen illalla tyhjeni punaherukka- ja karviaispuska. Minulla oli marjanpoimijoina kaksi apulaista ja tulin siihen tulokseen, ettei kunnon työvoimasta voinut puhua näiden kahden kanssa. Toinen oli koko ajan tauolla juomassa vettä, joka johti lisätaukoihin wc:n puolella ja toinen haki puskan viereen alustan, jolla makasi ja toisella kädellä nyppi marjan silloin tällöin. Lupasin palkaksi lakuja tänään kaupungilta, annoin tosin potkut molemmille poimijoille, ennen työn valmistumista, etten tiedä miten palkanmaksun mahtaa käydä. Poimijoilla oli kyllä erittäin kovat perustelut, miksi heidän tulisi lakunsa illalla saada, joten voi olla että lopputili maksetaan.  

Melko vähän tuli marjoja verrattuna viime vuoteen, sillä kaikki mahtuivat mehumaijaan yhdellä kertaa. 



Sain siskoltani keväällä kolme kurkun taimea ja jokainen niistä toi meille yhden kurkun. Näistä yksilöistä taitaa syntyä kurkkusalaattia, kunhan vain ensin löydän jonkun hyvän ohjeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti