29.9.2013

Laatoitusfirma Virtanen & Virtanen

Tänään töihin pääsivät laatoittajat Virtanen & Virtanen. Sellainen tehokaksikko, että hienoa jälkeä syntyi ja nopeaa. Laattojen määrä oli laskettu liiankin tarkasti, joten kaksi laattaa jäi uupumaan. Ne pitää tilata heti huomenna, jotta saadaan homma valmiiksi.

Rakennustarkastaja Virtanen Junior tuli laatoituksen jälkeen tarkastamaan työn laadun ja voitte kuvasta päätellä miten kävi.









25.9.2013

Uutta paikoillaan

Alkaa se uusi keittiö pikkuhiljaa asettumaan paikoilleen. Tänään saatiin jo liesi ja uuni toimintaan. Pientä problematiikkaa koettiin vesiputkien kanssa ja sain suihkun keittiössä. Huomenna jatketaan ja toivon, että saataisiin huomen illalla hanasta vettä ja tiskikone toimimaan. Siitä olisin isosti onnellinen.

Tässä muutama kuva, miltä näyttää tänään. Toisella seinustalla on kaikki työvälineet ja tarvikkeet ryökkiönä tason päällä, joten nyt kuvat vain toisesta suunnasta.





18.9.2013

SULO




Meidän perheessä asuu Sulo. Sulo on rodultaan Cotton de tulear. Ulkonäöltään pieni ja pumpulinen, luonteeltaan taas jotain aivan muuta. Sulo on syntynyt 01.11.11, joten täyttää jo hetken päästä kaksi vuotta, vaikka tuntuukin, että se vasta hetki sitten muutti meille. Sulo rakastaa ihmisiä, se tietää, ketkä ovat hänen ihmisiään ja heitä se rakastaa vielä enemmän. 

Sulo on Matildan koira ja siitä hyvin kertoo se, että Matilda oli tänään kaksi tuntia kaverin synttäreillä ja Sulo makasi oven takana juuri tuon ajan ja odotti Matildaa.
Sulo rakastaa myös muita koiria, hänen paras koirakaverinsa on Rollo, joka näkyy kuvassa. Vaikka kokoeroa Sulolla on ystäväänsä melkoisesti, ei se ole ystävyyttä haitannut, voi tosin johtua siitä, että Sulo luulee olevansa vähintään yhtä iso kuin ystävänsä, ainakin omaa yhtä ison egon.

Sulo osaa välillä olla todella raivostuttava, kun lirauttaa juuri pestylle matolle, nakertaa kynnystä tai syö kuumemittarin, juuri silloin kun lapsi sairastaa. Se osaa myös olla ihana, se tulee aina viereen nukkumaan, tuhahtaa, kun löytää sopivan asennon, on aina mukana lasten leikeissä, eikä ole koskaan ilkeä kenellekään.

Niin ja jos suunnittelet koiran ottamista ja kaverit kertovat, että siinä on kova työ, usko niitä. Vaatii yhtä paljon kuin lapsi, tosin lapsi ei välttämättä halua ulos kun on 20 astetta pakkasta ja tuiskuaa lunta ja olet juuri päässyt sohvalle yökkäreissä.

15.9.2013

Homma etenee

Kahden päivän huhkimisen jälkeen keittiössä näyttää tältä.





Maalia on sudittu useampi kerros seiniin ja kattoon. Seuraavaksi siirrytään lattian hiomiseen ja maalaamiseen. Se ei sentään tule ihan valkoiseksi. Ensimmäiseen ongelmaankin törmäsin jo keittiön hankinnassa, joten sitä aletaan selvitellä huomenna.

14.9.2013

Nyt se alkoi

Nimittäin keittiöremontti. Olen sitä suunnitellut koko kaksi ja puoli vuotta, mitä ollaan tässä kodissa asuttu. Aina on tullut jotain pakollista, tärkeämpää remontointoitavaa, kuten piippu, ettei ole lämmityskiellossa koko talo. Nyt on lämmitykset kunnossa ja on vihdoin aika uusia keittiö.

Eilen purettiin vanha keittiö. Oli mielenkiitoista nähdä mitä kaikkea paljastui sen alta. Eristevillaa oli kaappien alla, lattian alta taas eristeenä löytyi vanhaa patjaa, kaapit oli lyöty seinään 10cm nauloilla ja katon rajassa pilkotti eristeenä jonkun vanhoja vaatteita. 




Tässä näkyy, kun otettiin vanha levy pois seinästä, aiemman omistajan tekemät keittiösuunnitelmat suoraan tapetissa. Odotin niin vanhaa hirsiseinää pahvin alta, mutta sieltä paljastuikin vanha ulkoseinä. Mietin vaan, että miksei sitä ole maalattu? 


Nyt näyttää jo hieman erilaiselta, mutta on jo sen verran hämärää etten saa kunnon kuvia, palataan huomenna niiden kanssa.

8.9.2013

Me mentiin metsään








Ihanan lämmin syyspäivä vietettiin Mummulan metsässä. Puolukoita lähdimme etsimään ja niitä löytyi juuri niin monta kuin viimeisessä kuvassa näkyy. Sen sijaan löysimme keppejä (lue: miekkoja), Papan vanhan majan, järven ja mutaa, jossa koirat saivat uuden värin pintaansa. Metsäretken jälkeen pääsimme suoraan Mummin ruokapöytään. Näin voisi viettää useammankin sunnuntain. 

7.9.2013

Lahja, minulle


Olen jo pitkän aikaan ihaillut blogeissa ja kaupoissa LightHouse lyhtyä. En kuitenkaan ole raaskinut moista itselleni hankkia. Eilen lähdin töiden jälkeen Prismaan ostoksille, hakemaan ensi viikon leivät ja maidot. Tuttuun tapaan, pakkohan siellä on kierrellä muuallakin kuin maitotiskillä. Kukkien vieressä silmiini osui Luhta Homen Tupa -lyhty, joka on melkein samanlainen kuin LightHouse. Katsoin hintalappua ja ajattelin, että liian kallis. Pääsin leluosastolle ja käännyin takaisin. Se on lahja, minulta minulle.

5.9.2013

Simple things.








4.9.2013

Talkoot








Viime perjantaina meillä oli pihatalkoot. Myönnettäkööt, elämäni ensimmäiset omalla pihalla ja tätä talkoo porukkaa on vaikea päihittää. Neljä tuntia, kaksi pizzaa, salaattia pussista, muutama siideri ja piha näytti täydelliseltä. Yksin siihen en olisi pysytynyt, joten suuri kiitos parhaalle talkoo porukalle!

3.9.2013

Näillä mentiin






Muutama otos SUUREN siivouksen jälkeen.