29.12.2013

Joulu tuli ja meni

Joulupukki puheli, kun kävi kolmatta reissua tuomassa ovelle lahjoja, että pitää mennä fysioterapiaan näitten lahjamäärien jälkeen. Noh, ne jakaantuivat kuitenkin tasaisesti iän mukaan, mitä nuorempi sen enemmän lahjoja sai, kun taas ne, kenelle oli ikää kertynyt jo enemmänkin, saivat muutaman paketin. Kaikki tosin olivat olleet kilttejä, sen verran mieluisia paketteja kaikki saivat.





Joulunpyhien aikana valmistui myös Marisukat, joiden idean kopioin eilen tein -blogista. Sukat on hieman erilaiset kuin alkuperäiset, koska kaupat olivat kiinni ja niihin lankoihin, joita korista löytyi, oli tyydyttävä. Samalla sai jämälankoja hyvään käyttöön.


Ulkona paistaa aurinko, pitkästä aikaa, ja fiilis on jo jotenkin keväinen, vaikkei vielä ole oikein talvikaan tullut. Oli lunta tai ei, niin on se kiva, että aurinko pilkistelee, saa mielenkin virkeämmäksi.

3 kommenttia:

  1. Bongasin teidän kotinne lemppariohjelmastani!!! Miten kotinne tuonne ohjelmaan päätyi? No joka tapauksessa ihan mahtavaa, että olitte mukana - oli varmasti aika jännittävääkin. On teillä niin ihanan niin kodikasta ja paljon kivaa ja kaunista katsottavaa. Onneksi olkoon♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...niin-sanaa tuli viljeltyä näköjään vähän liikaakin:D

      Poista
    2. Kiitos!
      Oli aika jännää, lähinnä se kun en yhtään tiennyt mien meni ja kun jännitin niin siinä omassa osuudessani, mutta ihan hyvin se meni.

      Poista